Lähteäkö vai eikö lähteä? Mieleni kävi kamppailua ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni noin klo 19.35. Ilmainen baarikierros alkaa joka ilta klo 20.00. Eikun vähän meikkiä ja vaatteita ja menoksi! Lähdin kämpältä klo 19.47, kävelin rivakasti metrolle ja ajattelin ehtiväni vallan mainiosti, metrojahan menee ja tulee, eikä Vörösmarty térille ole kuin muutama pysäkinväli. Sinisessä metrossa (metrolinja 3) istuessani mieleeni välähti jossai vaiheessa kuva Vörösmarty térin asemasta, joka on hyvin symppis ja vanhanaikainen, kauniskin. Ajatusketju johti siihen, että samantyylisiä, vanhanaikaisia metroasemia on Budapestin vanhimman (ja maailman 2. vanhimman) metrolinjan varrella. (Wikipedia osaa kertoa, että tää Budapestin metrolinja on avattu jo vuonna 1896 ja on vuodesta 2002 ollut myös Unescon maailmanperintökohde.) Ja tietenkin vanhin metrolinja on järjestysnumeroissa numero 1 eli keltainen linja. Tässä kohtaa tajusin olevani väärässä metrossa, huuups. Mun ois pitäny alunperinkin mennä eri metroasemalle, niin. Kello oli varmaan 19.56. Hyppäsin pois sinisestä metrosta ja jäin odottamaan seuraavaa sinistä metroa takaisinpäin.
Täällä mun ois pitäny olla, eikä suinkaa odottelemassa toista metroa.
Kun pääsin Deák térille (joka on metrolinjojen 1-3 kohtauspaikka), päätin nousta maanpinnalle ja kävellä Vörösmarty térille, koska seuraava keltainen metro ois tullu 20 minuutin päästä. Oli jo pimeää, kaikki kadut samannäköisiä ja Deák térin vieressä oleva Erzsébetin puisto täynnä nuoria viininmaistelijoita. Ei kuitenkaan tarvinnu pelätä tai mitää, koska joka paikassa oli tosi paljon ihmisiä ja turisteja ja metrot menee ja tunnistin kyllä puiston maailmanpyörästä ja kaikkee. Ei sillee hätää, mutta silti oma fiilis siitä, että on myöhässä ja yksin, eikä tiiä, minne suuntaa mennä, niin not so nice. Vastaan tuli kaks poliisia, joilta sitten kysyin, mihin suuntaan Vörösmarty tér on. Osoittivat etuvasemmalle ja lähdinkin siihen suuntaan, mutta heti ekan suojatien kohdalla vaihdoinkin suunnan etuoikealle, koska olin iha varma siitä, että heii, kyllähän minä tunnistin paikat (esim. Deák térillä olevan kirkon edellispäivän Juutalaiskierrokselta ja sen maailmanpyörän) ja siinä sitten painoin ihan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin poliisit olivat osoittaneet ja puhisin mennessäni, että hitto, huijasivat minua.
Juuuu, voitte kuvitella. Minä kiersin koko Erzsébetin puiston etsien tutun näköistä tietä Vörösmarty térille (ja/tai sieltä tulevaa turistijoukkoa oppaineen). Eihän sitä löytynyt. Laukussa olisi ollut kartta, mutta en halunnut näyttää liiaksi turistilta (ihan ku tällänen blondi ei muuten näyttäis), enkä uskaltanut pysähtyä tutkimaan sitä. Päädyin tiedustelemaan Hop on, Hop off -yöajelun hintoja (10 euroa per nenä, riistoa!), kun en muutakaan keksinyt, en olisi halunnut vielä luovuttaa. Sit oli kuitenki pakko, ja ärsyyntyneenä omaan viimetippaisuuteeni ja illan möhliintymiseen palasin takaisin metroaseman (väärälle) sisäänkäynnille melkein itku kurkussa. Ois ollu niin kiva!
Ehkä oli onni, että jouduin pysähtymään siihen väärälle metrosisäänkäynnille ja miettimään, mistä lähtee metro kotiin. Koska tadaaa, silloin näin ison joukon nuoria kävelevän ohitseni ja joukkoa johdatti mies, joka piti kättään ylhäällä oppaan merkiksi. Hohoo! Juoksin miehen kiinni, kysyin oliko tämä ilmainen baarikierros ja olihan se! Mikä tuuri! Hyppäsin kelkkaan. Olin kuulemma missannut ison fanilauman, joka oli jonkun hotellin edustalla juhlimassa Michael Jacksonin 55. syntymäpäivää. Hotellin, jossa Jackson oli ekaa kertaa Budapestissä konsertoidessaan yöpynyt ja jonka ikkunasta hän oli heitellyt faneille karkkeja. Nojaa, eipä tuolla niin väliä.
Ilmainen baarikierros toimii siis samalla tavalla kuin muutkin ilmaiset kävelykierrokset. Opas kertoo hyvällä enkulla kaikkia asioita, kierrättää turisteja, aina saa kysyä ja lopuksi saa tipata opasta, jos koki reissun hyväksi. Baarikierroksella pitää olla kyllä täysi-ikäinen ja juoda vastuullisesti ja muutamassa paikassa saa ilmaisia maistiaisia, mutta muuten sama meininki.
Roni-abc-kaupassa myydään viinaa.
Ylläolevan kuvan portti toimii sisäänkäyntinä alueelle, jolla sijaitse monenlaista kuppilaa, ravintolaa ja baaria. Ihmisiä olikin joka paikassa kiitettävästi!
Meiän kierroksella oli noin kakskyt ihmistä. Heitä oli ainakin Australiasta, Iso-Britanniasta ja Puolasta. On muuten jännää, miten eri tavalla ihmiset mieltää itsensä ja kuuluvuutensa johonkin. Mitä ite vastaisit kysymykseen "Where do you come from?"? Ite ainakin automaattisesti ulkomailla vastaan tulevani Suomesta, kun taas osa vastauksista kuului: "London" tai "Sidney". Kertooko tällänen vastaus enemmän ihmisten suurkaupunkilaisen identiteetistä vai paikkojen tunnettuvuudesta? Ei taia Suomesta löytyä näin isoa paikkaa, josta voisi kertoa tulevansa. Tai ois se tosi outoa mielestäni vastata, että tulee vaikka Helsingistä, ku ite ainaki miellän kysymyksen enemmän kansallisuus-kysymyksenä. Ehkä eri ihmiset näkee asian eri tavalla ja olettaa, että tottakai ihmiset tietää, missä Lontoo tai Sidney on. Hmmm.
Suurin osa oli lähtenyt kierrokselle kaverinsa/puolisonsa/lomaseuransa kanssa. Vähän tuli yksinäinen olo välillä, varsinkin alussa. Siinä piti vain sitten yrittää tutustua ja kysellä, että heii, mistäs tuutte, mitä teette Budapestissä. Yritin näyttää viihtyvältä (ja välttää puhelimen näpräystä), vaikka välillä kyllä tulikin jäykkä suomalainen -fiilis. Rupesin miettii sitäkii, että tätäkö se koko syksy nyt on. Istua vieraiden tyyppien kanssa pöydässä, yrittää tutustua väkisinkin. Puhuttavaa ois vaikka koko maailma, mutta ei vaan keksi mitään sanottavaa. Ja että pitää yrittää näyttää siltä, että kuuluu porukkaan ja hymyillä ja olla kärsivällinen ja olla epämukavuusalueellaan vieraiden ihmisten kanssa ja yrittää olla olematta jäykkä, hiljainen suomalainen. Huuh. Onneks mulla on teiät siellä Suomessa, ystävät kalliit.
Onneksi hiljainen suomalainenkin rentoutuu, kun saa vähän alkoholia. Hoho, onpa nyt stereotyyppistä. Äiti, et sitten lukenut tätä. Emmä oikeesti paljoa juonut.
Tässä teille muutamina kuvina ihania valoja ja lamppuja ja tunnelmaa!
Alla olevan kuvan baari näyttää ulkopäin tavalliselta asuintalolta. Kukkalaatikot ja kaikki. Pitääkin tietää, että ovesta astuessa edessä avautuu kunnon perinteinen unkarilainen pubi. Kuitenkaan ei mikä tahansa pubi, vaan herra Wichmannin pubi, jossa sisustus on pysynyt samana 80-luvulta! Meille kerrottiin, että herra Wichmann asuu baarinsa yläkerrassa ja on kuuluisa, Olympia-mitaleitakin voittanut, sprinttimeloja. Hoh.
Wichmannin pubissa vedettiin nopeat (ja aina yhtä pahat) pálinka-shotit, hyi että. Pálinka on siis unkarilaisten kansallisviina tyyliin ja tästäkin paikasta sai ostettua ihan kotitekoista, mutta ei se silti sen makua paranna. (Lukekaa lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A1linka)
Viime kesänä Debrecenissä tarjottiin aina pálinka-shotti ennen perinteistä unkarilaista illallista, joita oli muutamia parin viikon aikana. Muistoksi jäi video minusta juomassa sitä ja naamasta näkee, kuinka nautin juomasta. Hyyrrrrr.
Kolmas paikka (kuvissa yllä) oli Ellátó kért, jossa oli oikein kiva sisustus! Talo tarjosi teinivuosien Wilmalta maistuvan greippi-viina-shotin, mutta muuten voisi mennä uudestaankin tuonne. Täältä saa kuulemma texmex-tyylistä ruokaakin, kuka lähtee testaamaan?
Täällä hengatessamme keskusteltiin aussien kanssa mm. Suomen valoisista kesäöistä ja hiihtämisestä Australiassa. Aussimies halusi tietää, mitä suomalaiset tekevät valoisina kesäöinä. No ööö, olipa vaikee kysymys. Tai no tehääkö me mitää erikoista muka? :D Hengataa tai nukutaan?
Loput kuvat ovat Szimplasta, jonne vannoin Juutalaiskortteli-kävelyn jälkeen haluavani takaisin ja jonne tämäkin kierros päättyi. Szimpla on siis yksi Budapestin rauniobaareista ja ihan huikeasti sisustettu. Kirppiskalusteita, airoja, lamppuja, taidetta, graffiteja, seinäkirjoituksia, valoja, musiikkia, mustavalkoisia elokuvia, kasveja, paljon ihmisiä ja mahtava tunnelma! Kaikkea, eikä mitään erikoista, vain "szimpla". Oppaan mukaan paikkaa on sanottu Lonely planetissa maailman 3. parhaaksi paikaksi, se on jo aika kova meriitti.
Paikka oli niin täynnä ihmisiä ja niin mielenkiintoinen, että ei enää tuntunut ees yksinäiseltä. Vaikka brittitytötkin kivasti huolehtivat, että heii, sähän oot meiän porukassa, niin vapaaehtoisesti lähdin kiertelee yksin. Halusin nähdä kaiken, enkä olla sidottuna keneenkää.
Oli kuitenki kiva, että mustavalkoista autoteollisuusleffaa katsoessani muutamat aussit porukastamme tulivat vielä juttelemaan. Siinä sitten keskustelimme sujuvasti suomen ja enkun kielen eroista ja vokaaleista ja kerroin hääyöaie-sanasta, jota ihmeteltiin kovasti. Enkkukin sujui sekä ymmärryksen että puhumisen osalta yllättävän hyvin. Ehkä sittenkin selviän syksyn opiskeluistakin! Oli oikein leppoisat ja antoisat keskustelut. Lopulta kuitenkin tuli fiilis, että ehkä ois hyvä mennä kotiin ja niin lähdin.
Tässä vielä kuva kotimatkalta. Yö oli lämmin ja ihmisiä niin paljon joka puolella, että ei pelottanut lainkaan kävellä kotiin. Kokonaisuudessaan ilta oli ihan tosi hyvä ja oon ylpee itestäni, että uskalsin ja kehtasin lähteä yksin, vaikka aluks tuntuikin oudolta ajatukselta ja meinasin myöhästyäkin. Vaikeuksien kautta voittoon. ;)
