Mulla oli paljon tekstiluonnoksia, joita en koskaan saanut valmiiksi. Osassa niistä oli vain muutamia sanoja vasta, enkä kehtaa niitä enää kirjoittaa. Poistin luonnokset, jotka kertoivat museoista, Gellertin vuoresta, rauniobaareista ja viikonloppujen mahdollisuuksista. Olisin halunnut myös kuvata yhden arkipäiväni ja julkaista kuvat, mutta sain vain otettua alla olevan kuvan eräänä päivänä:
Kyllä mä oikeasti melkee joka aamu söin leipääki. Mut persimonit on hyviä!
Mun piti alun perin kertoa unkarilaisesta ruokakaupasta, mutta selasin kaikki syksyn kuvat läpi, enkä voinut vastustaa kaikkien herkkujen esittelyä. Tää on viimeinen kuvapläjäys, sitten seuraa viimeinen teksti, luulen.
Koska en jaksa enää olla kronologinen, kuvat tulevat miten sattuu.
Eräänä päivänä alkusyksystä löysin humanistikampuksen läheltä pienen karkkitehtaan tai pikemminkin karkkistudion, Cukorkan. Siellä pääsi näkemään, miten karkkipötköä tehtiin, oi! Kysyin työntekijöiltä, ovatko he nyt unelmatyössään, mutta pettymyksekseni he kertoivat, että heillä on myös oikeat työt.
Anteeksi, suurin osa teistä Budapestissä luonani vierailleista ei päässyt maistamaan tätä. Tässä alla on juutalainen perinneleivos, flódni, jossa on lehtitaikinaa, luumuhilloa, omenaa, unikonsiemeniä, paljon mausteita. Kokonaisuus on niin maukas ja monitahoinen, ettei mikään suomalainen leivos yllä lähellekään tätä täyteläisyyttä.
Oli mitkä tahansa markkinat tai myyjäiset, niin aina siellä oli laareittain kuivattuja hedelmiä ja kumimaisia karkkeja.
Valitettavasti laareittain myös marsipaania, yäk. Miten joku noin hyvännäköinen voi olla olematta hyvää? Huijausta.
Alkusyksystä päädyin kuninkaanlinnalla pidettäviin herkkufestareille. Sweet days -festarit olivat nimensä veroiset, tosin tuntuu pahalta maksaa ensin sisäänpääsy ja sitten vielä herkut. Festareilla oli herkkuja kakuista palinkaan ja suklaaseen. Palinka jäi välistä tällä kertaa, väittäköön vaan sitä herkuksi.
Alkusyksystä päädyin myös kerran sunnuntaivaellukselle, jonka järjesti toisen yliopiston kansainvälinen vaelluskerho. Matkustimme junalla pikkukaupunkiin, josta vaelsimme toiseen pikkukaupunkiin noin 11 kilometrin päähän. Tonavan kaarteissa oltiin koko ajan ja söin lounasta ehkä hienoimmissa maisemissa ikinä. Oltiin kämppiksen kanssa tehty couscous-salaattia, joka sisälsi couscousia, halloumijuustoa, kirsikkatomaatteja, pähkinä-rusina-sekoitusta ja rucolaa. Mmmm!
Kuten jo aiemmin mainittu, tein vaihdossa myös ekaa kertaa karjalanpiirakoita ikinä. Hyvin se sujui myös unkarilaisista aineksista, ruisjauhoa kuulemma löytyy jostain luomukaupoista.
Varsinkin viimeisinä viikkoina join paljon kaakaota, kun tutustuin erääseen saksalaiseen tyttöön ja jokaisella tapaamiskerralla joimme kaakaota. Prahan sulaa suklaata ei lähesty mikään Budapestin kaakaoista, mutta ihania kaakaoita löytyi silti. Tässä alla Vintage Gardenin versio. (Kiva ravintola muutenkin!)
.JPG)
Kiitos ihanat, te pelastitte mut ja kämppikseni ruisleipävajaukselta. Sitä tuli ikävä monesti ja miten hyvältä se maistuikaan, oi!
Tässä alla taas yksi niistä unkarilaisista herkuista, lángos. Käytännössä tämä on uppopaistettu taikinalätyskä, jonka päälle laitetaan hapankermaa ja juustoraastetta. Siinä se. Söin puolikkaan tällaisesta koko syksyn aikana, eikä mulla varmaan ole enää koskaan niin nälkä, että lángos maistuisi. Oli aikamoinen rasvapommi, vaikka kaks ekaa haukkua olivatkin ihan hyviä.
Lemppariravintolani taisi olla Rósza utcalla Napfényes étterem, joka oli siis vegaani- ja kasvisravintola. Siellä syötiin mm. vegaanista Hawaii-pizzaa, jossa oli seitania NAM.
Syksyn aikana tuli oltua suomalainen muutenkin kuin karjalanpiirakoiden leipomisen muodossa. Hollantilaisen ystäväni kanssa leivoimme pullaa. Oli hauska huomata, miten jokaisella on eri tyyli tehdä pullia.
Oopperatalon läheisyydestä löytyy Sugar!-kahvila ja karkkikauppa, joka oli kyllä päältä karkkimaisen kaunis, mutta sisältä vähän teollisen makuinen. Jelly Beans -valikoima kuitenkin vakuutti!
Unkarilaisen tuutorini kanssa pidimme kokkausillan myös. Ensin teimme unkarilaista kylmää hedelmäkeittoa, joka oli hyvin helppo tehdä: käytännössä sekoitettiin säilykekirsikat ja -persikat pilkottuina, säilykkeiden mehut, maitoa, kermaa, kanelia ja vaniljasokeria. Mulle tää on kyllä jälkiruoka, mutta unkarilaiset syövät tätä alkukeittona.
Jälkiruuaksi teimme mustikkapiirakkaa, josta tuutorini piti kovasti. Tejföl, unkarilainen maitotuote, toimi hyvin kermaviilin tilalla.
Unkarissa on paljon kaikenlaisia konditorioita ja kahviloita. Tässä läksiäiskakkumme, 2 palaa per naama, kiitos kämppis.
Ruokakaupoissa on jännä käydä ulkomailla. Alkuviehätyksen jälkeen siihenkin tottui, kun tiesi, mistä löytää mitäkin ja mitä ei löydy koko Unkarista. Ei kaardemummaa, ei perunajauhoja. Ei melkein couscousiakaan, kunnes löysimme sitä, huh. Soijarouheen löytämisestäkin olin superiloinen, kun ekaks löytyi vaan jännää valmissekoitusta, sitten ihan vaan rouhetta.
Unkarissa halpuus oli plussaa. Erityisesti ulkona syöminen on paljon halvempaa kuin Suomessa, kun 6-7 eurolla saa jo kunnon ravintolaruokaa ja annokset ovat usein isoja.
Tässä eräs unkarilainen herkku myös, túró rúdi eli rahkapatukka, joka on päällystetty suklaalla ja maustettu joskus esim. mansikalla.
Täytyy vielä mainita, että Szimplassa (niin, siinä rauniobaarissa) järjestetään joka sunnuntai maalaismarkkinat, jossa viljelijät voivat myydä omia tuotteitaan. Kävin siellä alkusyksystä ja silloin tarjolla oli kaikenlaista hilloista juustoihin ja vihanneksiin. Miksei meillä Suomessa hyötykäytetä baareja tällaiseen järkevään?
Jos ja kun menet Unkariin, käy kauppahallissa. Se oli ihana, kaikki ne vihanneskasat! Ihmettelin joka kerta, kuka ne oikein syö. Jos oisin vaa asunu lähempänä, ni oisin hakenu vihannekseni tuolta. Alakertaan en uskaltanut koskaan astua, kun siellä kerrottiin olevan pelkkää kalaa ja kauhea haju. Tiedä häntä.
On se hyvä lopettaa vihanneskuviin, että teille jää mielikuva, että söin terveellisesti ainakin välillä. Pian seuraa blogin lopetusteksti, moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti